Kun yhteiskuntaopin Eurooppa ja eurooppalaisuus -kurssilaiset kuulivat mahdollisuudesta hakea mukaan Euroscola-nuortenkokoukseen, vastaus oli ehdoton kyllä. Euroscolaan hakeneet nuoret ovat toteuttamassa myös tulevaa Taiteiden yötä. Euroscolalle on valittu oma ”Eurooppa”-tilansa, missä kuullaan eurooppalaista musiikkia. Lue loppuun
Avainsana-arkisto: Maija Lumiaho
Kaustisen musiikkilukion seuraava musikaali on Nahkatakkinen tyttö
Kaustisen musiikkilukion tuleva musikaali, Nahkatakkinen tyttö, kuljettaa katsojansa musiikillisesti kasaritunnelmiin. Dingon musiikkiin perustuva musikaalin tarina sijoittuu kuitenkin tähän päivään ja käsittelee ajankohtaisia teemoja. Musikaali on käsikirjoitettu nimenomaan nuorten esittämäksi nuorisomusikaaliksi.
Selvät sävelet festivaaliohjelmasta
Kaustinen Folk Music Festival -tapahtuma järjestetään jälleen ensi kesänä 7. – 13.7. 2014. Festivaalien ohjelmakoordinattori Anni Järvelä kävi Rakkaustisen studiossa kertomassa kordinaattorin työnkuvasta ja ensi heinäkuun festivaaliviikosta.
Kulttuurin monitoimija
Kaustisen musiikkilukiosta vuonna 2000 valmistunut Pohjanmaan läänintaiteilija Silja Palomäki vieraili vanhassa koulussaan.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.