Lukiolaiset Euroopan asialla

Näin Kalle Lahtinen halusi tulla kuvatuksi.

Näin Kalle Lahtinen halusi tulla kuvatuksi.

Suomen Lukiolaisten Liitto SLL järjesti toukokuussa Lukiolaisten liiton huipputapaamisen, jossa keskusteltiin Euroopan Unioniin ja eurooppalaisuuteen liittyvistä asioista. Topi Pajala haastatteli Kaustisen musiikkilukion edustajaa, toisen vuosikurssin opiskelija Kalle Lahtista.

Lue loppuun

”Ihmisiä on mukava palvella”

Niilo Paavola

Niilo Paavola

Kaustisen musiikkilukiossa järjestettiin syyskuun puolessa välissä Pop Up -päivä, jossa opiskelijat saivat perustaa omia yrityksiä yhden päivän ajaksi. Roope Rapo oli paikalla haastattelemassa nuoria yrittäjiä ja kyselemässä, kuinka heidän yrityksensä pyörivät. Lue loppuun

Dream Academy antoi onnistumisen kokemuksia

Tämä porukka esitti biisin Något mer för någon annan.

Tämä porukka esitti biisin Något mer för någon annan.

Tänä vuonna koulumme osallistui Dream Academy -projektiin, jossa lukiolaiset saivat kirjoittaa sanat ja sävelen omaan kappaleeseensa – ruotsiksi. Haasteeseen tarttuivat muun muassa toisen vuosikurssin opiskelijat Kalle Lahtinen ja Valtteri Kiviniemi, jotka myös sovittivat biisin.

 

Lue loppuun

Musiikilla intoa ruotsin opiskeluun

Fredrik Furu ja Jimmy Westerlund Rakkaustisen radiokopissa.

Fredrik Furu ja Jimmy Westerlund Rakkaustisessa.

Fredrik Furu ja Jimmy Westerlund aloittivat tämänvuotisen Dream Academy -kiertueen Kaustisen musiikkilukiossa. Hankkeen tarkoituksena on inspiroida ja innostaa nuoria oppimaan ruotsia biisien tekemisen merkeissä ”hyvällä fiiliksellä”.  Toisen kerran järjestettyyn kiertueeseen osallistui kymmenen musiikkilukiota. Heli Hästbacka haastatteli miehiä projektin takana. Lue loppuun

Kuin kotiin tulisi

Markus Luomala

Markus Luomala

Markus Luomala on aloittanut Kaustisen musiikkilukioon uutena musiikin lehtorina Jarmo Kotajan jäätyä eläkkeelle viime keväänä. Luomala kertoo Kalle Lahtisen tekemässä haastattelussa muun muassa musiikkiopinnoistaan, päätymisestään Kaustisen musiikkilukioon opettajaksi ja siitä, mitä odottaa tulevalta ajalta lukiossamme. Lue loppuun