Yle uutisten mukaan nuori kaipaa vanhemmiltaan rajoja ja juttuseuraa. Rajojen asettaminen nuorille tarkoittaa välittämistä. Monet nuoret vastasivat Mannerheimin lastensuojeluliiton kyselyyn kaipaavansa vanhempien asettamia rajoja esimerkiksi kotiintuloajoissa. Kasvatuspsykologian dosetti Niina Junttilan mukaan terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat ovat aikuisen vastuulla. Hänen mukaansa nuori tarvitsee myös juttuseuraa aikuiselta.
Avainsana-arkisto: Emma Määttälä
Syksyn YO-kirjoitukset ovat päättyneet
Syksyn YO-kirjoitukset ovat päättyneet. Valtakunnallisesti kirjoittajia oli lähes saman verran kuin viime vuonna, samaten kuin Kaustisen musiikkilukiossa. Valtakunnallisesti suosiotaan ovat kasvattaneet viime vuodesta muun muassa elämänkatsomustieto sekä biologia. Sen sijaan Kaustisella suosituimpina syksyn kirjoitusaineena ovat yhä ruotsin kieli ja matematiikka. Tänä syksynä Kaustisella ei ollut äidinkielen eikä lyhyen vieraan kielen kirjoittajia. Kevään kirjoitukset alkavat helmikuussa.
Kaustisen musiikkilukiossa ennätysmäärä uusia oppilaita
Kaustisen musiikkilukiossa on tänä vuonna aloittanut ennätysmäärä uusia oppilaita. Kuluvana lukuvuonna lukion aloittaa 61 uutta opiskelijaa, joka on reilut kolmasosa enemmän kuin aikaisempina vuosina. Uudella yleislinjalla aloittaneita on reilut kymmenkunta. Yhteensä musiikkilukiossa on nyt 157 opiskelijaa aina Inarista Helsinkiin, vaikka valtaosa kuitenkin Pohjanmaalta.
Musiikkilukion rehtori, kouluneuvos Taina Lehtonen uskoo, että poikkeuksellisen suuri aloittavien opiskelijoiden määrä johtuu lukion tarjoamista yksilöllisistä opinto-ohjelmista, jokaiselle oman erityisen kiinnostuksen mukaan.
– Kaustisella voi harrastaa oman instrumenttinsa soittamisen ja yhtyeissä soittamisen lisäksi vaikka musiikkiteatteria ja musiikkiteknologiaa. Meillä on kaikissa aineissa pätevät opettajat, joilla on monipuoliset osaamisalueet. Tämä tarkoittaa, että myös koulun toimintaa pystytään jatkuvasti kehittämään ja uudistamaan opiskelijoiden tulevaisuuden tarpeita varten, lisää Lehtonen.
Lehtosen mukaan Kaustisen musiikkilukio panostaa tänä vuonna erityisesti opiskelijoiden ja opettajien vuorovaikutuksen lisäämiseen oppimisessa ja yhdessä tekemisessä. Luvassa on jälleen myös lukuisia monipuolisia tapahtumia bändikonserteista Taiteiden yöhön, Kamarimusiikkiviikon konsertteihin ja musikaaliin.
Kaustisen musiikkilukio ja Rakkaustinen näkyvät, kuuluvat ja soivat tämän vuoden aikana entistä vahvemmin myös sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa, YouTubessa, Instagramissa ja Twitterissä.
Blondin ohjaaminen on päälliköintiä
Rakkaustisessa Saara Jokelan haastateltavina olivat Blondi-musikaalin ohjaaja Aku-Petteri Pahkamäki ja apulaisohjaaja Maria Haapanen. He kertoivat Blondin ohjaamisen haastavista ja palkitsevista puolista.
Puumala erityislukioiden puolesta
Maaliskuun loppupuolella Kaustisen musiikkilukiossa vieraili kansanedustaja Tuomo Puumala (Kesk.). Rakkaustinen haastatteli häntä ajankohtaisesta aiheesta: lukiouudistuksesta ja erityislukioiden asemasta.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.