Henrik-musikaalille toinen mahdollisuus

Kaustisen musiikkilukiossa vuosittain järjestettävä musikaali on monelle yksi kevään ja koko lukuvuoden kohokohtia, johon valmistaudutaan antaumuksella heti syksyn ensimmäisistä kouluviikoista lähtien. Viime keväänä esitettäväksi kaavailtu Henrik-musikaali jouduttiin koronan vuoksi perumaan, mutta sille päätettiin antaa tänä lukuvuonna uusi mahdollisuus.

Rakkaustinen selvitti, miten jo toista vuotta työpöydällä olevan musikaalin harjoitukset etenevät ja miten syksyllä tapahtuneet muutokset työryhmässä vaikuttavat projektiin.

Henrik-musikaalissa pääosia esittävät Henna Passoja ja Touko Kentala. Kuva: Nea Luomala
Lue loppuun

Suruttomat – haastattelussa musikaalin näyttelijäkolmikko

IMG_2031

Tänä vuonna Kaustisen musiikkilukion musiikkiteatteri esittää Minna Canthin teokseen Työmiehen vaimo perustuvan musikaalin Suruttomat. Musikaali on kertomus työläisnaisen asemasta menneen ajan Suomessa ja rakkaudesta, jolla on kohtalokkaat seuraukset. Ensi-illan lähentyessä musikaalin näyttelijät kertovat fiiliksistään ja projektissa mukana olemisesta.

Johannan roolia näyttelevä Oona Muurinen kertoo, että kaikki musikaalit joissa hän on ollut mukana ovat olleet hauskoja, joten hän päätti lähteä vielä uudestaan mukaan. Viljami Riihimäki sanoo tykkäävänsä esiintymisestä ja laulamisesta, joten viime vuoden musiikkiteatterissa mukana olemisen jälkeen hän päätti lähteä tänäkin vuonna lavalle. Riihimäki nähdään huhtikuun ensi-illassa Riston roolissa. Suvi Linna on musikaalissa nähtävän kolmiodraaman ”kolmas pyörä”, mustalaistyttö Homsantuu. Linna on haaveillut jo pienestä pitäen musikaalissa näyttelemisestä. Hän on käynyt katsomassa musiikkilukion esitykset melkein joka vuosi ja odotti, että olisi tarpeeksi vanha päästäkseen mukaan lavalle.

Riihimäki kertoo Riston hävyttömän luonteen eroavan paljon hänen omastaan, minkä takia rooli tuottaa hiukan vaikeuksia. Linnan vastaus on selvä; omassa roolissa kaikki on haastavaa.

– Homsantuu on jotenkin todella samanlainen kuin minä, mutta toisaalta todella erilainen. Jotkut tietyt kohtaukset vaativat erittäin paljon rohkeutta ja itsevarmuutta, joten ehkä se on tässä roolissa niin hankalaa, Linna pohtii. Muurisen mukaan Johannan roolissa vaikeinta on nuoren naisen käsittelemät vahvat tunteet ja torjutuksi tuleminen.

– Välillä on hankalaa pitää roolissa käsiteltävät tunteet poissa omasta elämästä, Muurinen kertoo roolin vaativuudesta.

Musikaalissa mukana oleminen vaatii paljon, mutta samalla antaa opiskelijoille hyviä kokemuksia ja itsevarmuutta esiintymiseen. Riihimäelle rooli on vaatinut heittäytymistä, josta hän kuitenkin on saanut enemmän rohkeutta esiintymiseen. Projekti vaatii myös sitoutumista ja paljon harjoittelua repliikkien kanssa.

– Kun on aika paljon reploja, niitä pitää harjoitella reippaasti. Harjoituksissa ei sitten paljon passaa unohdella, Riihimäki toteaa.

– Se vaatii erittäin paljon. Se vaatii läsnäoloa, itsenäistä harjoittelua ja sitä, että pitää päästä omaan roolihahmoon sisälle ja omaksua se, Linna kertoo.

Linna tekee tämän vuoden musikaalin koreografiat, joten niiden suunnittelu ja opettaminen ovat vieneet myös paljon aikaa. Kuitenkin musikaali on antanut hänelle lisää itsevarmuutta ja Linna on pystynyt todistamaan itselleen, että hän pystyy tähän.

– Ei voi pyydellä anteeksi sitä, että on olemassa. Jos jatkuvasti olisi silleen ”sori, en mää nyt oikeestaan osaa” niin eihän siitä tulisi mitään. Pakko tavallaan luottaa itseensä, Muurinen kertoo.

Tasa-arvo on yksi musikaalin suurimpia teemoja, ja keskustelu siitä on tärkeää edelleen nykyäänkin. Aihe ei ole Linnan mielestä todellakaan helppo, koska musikaalissa näkyvä naisen surkea asema on ollut todellista entisen ajan Suomessa. Hänen mielestään aihetta olisi helpompi käsitellä, jos se ei olisi totta. Muuriselle aihe herättää välillä suuriakin tunteita.

– Tämmöinenkin asia konkretisoituu ihan eri tavalla, kun joutuu itse kokemaan niitä tunteita ja olemaan siinä [Johanna roolin kautta]. Aika rajuja juttuja, Muurinen kiteyttää.

 

Suruttomat -musikaalin ensi-ilta lauantaina 21.4. klo 16 Kaustisen Kansantaiteenkeskuksessa. Käsikirjoitus Sirkku Peltola, musiikin säveltänyt Matti Puurtinen ja sanoittanut Heikki Salo sekä ohjaajana Aku-Petteri Pahkamäki. Liput 20/10/8e Lipputoimistosta!

 

Haastattelu ja teksti: Sonja Huntus

Kuva: Krista Järvelä

Oona Harju ja Jonna Lankinen sävelsivät musiikkiteatterin musiikin

Oona Harjulla ja Jonna Lankisella ei puoleen vuoteen ole ollut vapaa-ajan ongelmia. He ovat säveltäneet musiikin Kaustisen musiikkilukion tämän vuoden musiikkiteatteriesitykseen Tarina vailla loppua, joka saa ensi-iltansa huhtikuussa.

Bändi: Jonna Lankinen (vas.), Oona Harju, Mikko Arvola, Samuli Pasanen ja Antti Ala-Kortesmaa.

– Lokakuusta asti on tehty hommia. Kaikki lomat ja vapaa-aika on käytetty tähän. Viimeiset nuotit valmistuivat maaliskuussa, Harju kertoo.

Hän sanoo haaveilleensa jo lapsena pääsevänsä musiikkiteatterin bändiin, mutta säveltämistä hän ei silloin osannut edes ajatella. Tilaisuuteen hän tarttuikin heti kun se tarjottiin. Työläydestä huolimatta kokemus on ollut positiivinen.

– Tykkään siitä tosi paljon, Harju sanoo. Lue loppuun

Satumaailma syntyy piirtäen

Kaustisen Kansantaiteenkeskuksen lava muuttuu huhtikuussa todelliseksi satumaailmaksi. Fantasianäytelmän lavastamisen voisi kuvitella olevan aivan mahdoton tehtävä, mutta musiikkilukiolla se järjestyy luovien opiskelijoiden ja modernin tekniikan avulla.

Oona Mansikkamäki on viettänyt musiikkilukion mediastudiossa viime viikkoina paljon aikaa. Hän on piirtänyt musiikkiteatterin kohtauksiin tulevia kuvia, joita käytetään esityksen lavastuksena. Mansikkamäki kertoo, että eräässä kohtauksessa maailma ikään kuin syntyy uudestaan. Muutos ”Oglaisin lumometsäksi” kuvataan niin, että piirros kasvaa pienestä viivasta värikkääksi maisemaksi. Jokaisesta piirroksen vaiheesta on otettu kuva, ja kuvat editoidaan peräkkäin animaatioksi.

– Kohtaukseen tarvittiin yhteensä 216 kuvaa ja vuorokauden verran työtunteja. Kaikki kuvat on piirretty käsin, Mansikkamäki kertoo. Lue loppuun

Näin syntyy musikaali

Tästä se alkaa. Suuri joukko innokkaita opiskelijoita ja ohjaaja Aku-Petteri Pahkamäki. Syksyllä hän ilmoittaa ensi töikseen, että seuraavana keväänä Kansantaiteenkeskuksen lavalle nousee jotain aivan erilaista kuin aiempina vuosina:kalevalainen tarina Kullervosta.

A-P

Lue loppuun