Opiskelijakunnan tervehdys


Tervehdykset Kaustisen musiikkilukion opiskelijakunnalta. 

Päätimme kirjoittaa lyhyen esittelyn opiskelijakunnan hallituksen toiminnasta ja suunnitelmistamme. Työskentelemme lukiomme viihtyvyyden ja toimivan yhteisön eteen. Pääasiallisena tavoitteenamme on toimia opiskelijoidemme hyväksi ja toteuttaa heidän esille tuomiaan asioita, sekä ratkaista pulmia. 

Kokouksissamme annetaan ideoita matalalla kynnyksellä ja meidän juttusille voi kuka tahansa tulla, jos on heittää ehdotuksia kokouksiemme aiheiksi.

Kokoonnumme viikoittain ja käymme yhdessä lävitse lukiomme tulevien tapahtumien kulkua ja niiden toteuttamista.

Opiskelijakunnan edustajat Eero Yli-Sissala (vas.), Esko Huntus, Onni Kivipelto, Elmeri Myllymäki ja Oiva Haapamäki. Kuvasta puuttuu Emmi Eteläperä.

Maailmanlaajuisen pandemian jyllätessä olemme joutuneet kiinnittämään paljon huomiota yhteiseen turvallisuuteen ja tautitilanteen leviämättömyyteen.  Työn alla olevia projekteja ovat esimerkiksi lukiohupparit, hygieniapassin järjestäminen ja erityisen tärkeät jaksokahvit.

Lukiohuppareiden järjestäminen viime vuodelta jäi tyystin, joten tänä vuonna ollaan oltu hyvissä ajoin liikkeellä asian kanssa. Tulevia selvityksen alla olevia aiheita tulee muun muassa olemaan rakenteilla olevan uuden musiikkilukion tilojen suunnittelua.

Hyvää kevättä ja ottakaa rennosti!

Terveisin Opiskelijakunta